UNICEF auttaa perheitä koronan keskellä ja toimittaa koronarokotteita 2 miljardille

Marraskuun 13. päivä 2021 Venezuelaan toimitettiin 2 594 000 koronarokotetta osana maan kolmatta COVAX-rokotusyhteistyön kautta tullutta rokotetoimitusta. COVAX-rokotusyhteistyön avulla Venezuelaan on hankittu kokonaisuudessaan 12 068 000 rokoteannosta. Yhdessä maan terveysviranomaisten kanssa UNICEF on auttanut vahvistamaan maan kylmäkuljetus- ja -säilöntäketjua, jotta säilytys on mahdollista sekä rokotusohjelman normaaleille rokotteille että COVID-19-rokotteille. © UNICEF/UN0552178/Poveda

UNICEF auttaa perheitä koronan keskellä ja toimittaa koronarokotteita 2 miljardille

Korona iski lujaa vuoden 2020 alussa kaikkialla maailmassa lasten ja heidän perheidensä elämään. Terveyspalveluja supistettiin, köyhyys lisääntyi ja nälästä kärsivien määrä nousi dramaattisesti. Sadat miljoonat jäivät koulujen ulkopuolelle. Perheväkivalta, lapsityö ja avioliitto uhkasivat lapsia.

Me UNICEFissa emme pysähtyneet, vaan käärimme hihat auttaaksemme lapsia ja heidän perheitään. Tuimme viime vuonna yli 300 miljoonan lapsen koulunkäyntiä ja oppimista. Järjestimme etäopetusta, tuotimme oppimateriaaleja ja kehitimme kokonaisia etäopetusohjelmia. Teimme lujasti töitä myös lasten terveyden eteen. Työmme tuloksena muun muassa 92 miljoonaa lasta ja äitiä sai perusterveydenhoitoa.

 

2 miljardia rokotetta

Aloimme valmistautua kaikkien aikojen suurimpaan rokotusoperaatioon jo viime vuoden lopussa. UNICEF vastaa yli 2 miljardin koronarokotteen toimituksista 82:een matalan tulotason maahan osana COVAX-ohjelmaa. COVAX on maailman suurin rokotusyhteistyö, ja UNICEF sen pääasiallinen toimittaja.

Rokotejakelun lisäksi UNICEF toimittaa mm. rokotusvälineitä, kehittää kylmäketjuja ja logistiikkaa, kouluttaa terveydenhoitohenkilöstöä ja rakentaa luottamusta rokotteisiin. UNICEF myös auttaa valtioita koronarokotestrategioiden toteutuksessa.

UNICEF on ainoa organisaatio maailmassa, joka pystyy toteuttamaan tämän. Järjestöllä on kokemusta, osaamista ja verkostot, sillä se rokottaa vuosittain lähes puolet maailman lapsista. Nyt tuota osaamista käytetään myös aikuisten hyväksi.

UNICEFin tavoitteena on myös lisätä tietoa koronaviruksesta ja rokottamisesta sekä vähentää näihin liittyvää virheellistä informaatiota. Näitä samoja tavoitteita Suomen UNICEF haluaa edistää myös Antidote COVID-19 -kampanjan pilotissa Suomessa. Mitä useampi ihminen ymmärtää rokotteen hyödyt, sitä varmemmin historiallinen rokotusoperaatio onnistuu, pandemia voitetaan ja lastenkin elämä palaa ennalleen.

 

Rokotteiden tasapuolinen jakaminen globaalisti on kaikkien etu

COVAX syntyi ajatuksesta, että kaikilla on oikeus koronarokotteeseen. Solidaarisuus on kaikkien etu: kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa.

Kehittyvissä maissa ei edelleenkään olla lähelläkään sitä rokotustahtia kuin rikkaissa maissa. Rikkaiden ja köyhien maiden ero rokotteiden saatavuudessa voi luoda syvän kuilun. Yhä selvempi jako läntisiin teollisuusmaihin ja muuhun maailmaan vaikuttaisi monin tavoin maailmanpolitiikkaan ja maailmantalouteen.

Mikään maa ei vapaudu pandemian terveys- ja talousvaikutuksista ennen kuin koronaviruksen leviäminen on hallinnassa kaikkialla maailmassa. Rokotteiden avulla saamme pandemian lopulta loppumaan. Rokotteiden tasapuolinen jakaminen globaalisti antaa mahdollisuuden estää entistä suuremman epätasa-arvon syntyminen kehittyneiden ja kehittyvien maiden välille. Syvä epätasa-arvo ei ole yhdenkään ihmisen, yrityksen eikä minkään kansakunnan etu.

Koronapandemia ei ole vielä ohi ja työmme jatkuu. Tänään tiedämme, että vaikka lasten sairastuvuus on ollut vähäistä, koronakriisi vaikuttaa vielä pitkään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin. Mutta me emme luovuta, sillä tämän päivän teot vaikuttavat jokaisen lapsen elämään nyt ja huomenna.

Marja-Riitta Ketola, pääsihteeri, Suomen UNICEF

www.unicef.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.